jutun juurta…

olen ehkä jo useampaan kertaan (se on niin totta, että lasten saanti pehmittää pään. Lopullisesti) maininnut, että Edwardin kanssa meitä valmisteltiin siihen, että puhe ei ikinä tule olemaan hänen pääasiallinen kommunikointikeinonsa. Koska Edwardilla oli vähän kehityksen kanssa ongelmaa. Ja vähän suun motoriikan kanssa ongelmaa. Ja vähän dyspraksiaa. Ja noh kaikkea mahdollista puhehommaa hidastuttavaa-vaikeuttavaa-mahdottomaksi tekevää kremppaa, ja jokerina pelissä hetkellisesti vielä käytössä lääke, jonka tiedetään hidastavan puheenkehitystä. Edward, meidän vanhin supersankarimme kuitenkin meni, ja alkoi puhua. Ja nyt tekisi epäkiitollisena äitinä jo välillä mieli sanoa "viitsitkö olla hetken hiljaa". Ja totuuden nimessä joskus niin teenkin…

Edward omaa äärimmäisen hyvän huumorintajun. Kuulemma Edwardin äiti, eli allekirjoittanut osaa tuon mustahuumoripuolen, ja mies on varsinainen verbaaliakrobaatti. Joten ehkä se hitaasti puhumaan oppinut poikalapsemme on jotain piirteitä vanhemmiltaan perinyt? Tässä pari otetta, peruskeskustelusta, perusarjen keskellä.

* Edwardilla on tapana avata keskustelu kysymyksillä. Hän ei suinkaan odota niihin vastausta, vaan odottaa että kysymykseen vastataan toistamalla esitetty kysymys. Ja Edward antaa kysymykseen vastauksen. Kuulostaa monimutkaiselta, ja huonosti selitellyltä? No, siis tarkoitan tätä: Edward saapuu koulusta kotiin. Heti eteiseen päästyään kysäisee "missä isi on", vastaan kysymykseen "no missä isi on". Edward vastaa sujuvasti "kaupassa". Jonka jälkeen keskustelu jatkui jotakuinkin näin: oikaisen, että "ei, isi on töissä". Tähän oikaisuun vastataan hieman ilkkuvalla katseella, sekä tuhahduksella "eikä ole, isi on kaupassa". Mitä tuohon enää voi vastata? Eli sen lisäksi, että Edward kertoo toistuvasti, ja kaikille mahdollisille koulussa, kuinka hänen isänsä tekee usein, todella hyvää ruokaa (mikä vale! Sori nyt vaan hubby!), hän myös luultavasti kertoilee, että hänen isänsä viettää päivät pitkät kaupoissa. Ei töissä. Vaan kaupoissa. Loistavaa.

* Edward on kestänyt kaikki nytkynsä, ja hytkynsä kuin mies. Hän ei niitä turhemmin valittele. Hän ei valita, jos nytkyt, ja hytkyt (eli kohtaukset) herättävät hänet öisin. Hän ei valita jos tulee päänsärky. Hän ei valittanut kertaakaan saadessaan vesirokon. Vaikka niitä näppylöitä oli ehkä ziljardi. Sen sijaan Edwardin juttu on valitttaa kaikesta pienestä, suorastaan turhasta. Edward pitkään pitkin syksyä valitti vatsakipua; se oli juttu jolla hän yritti luistaa vaikkapa kotiläksyistä. Tai epelinä ikävistä tehtävistä kouluissa. Kävimme Edwardin kanssa keskustelua aiheesta; ei saa turhaan sanoa, että on kipeä. Ja vatsakipuilujutut loppuivat. Sopivasti flunssakauden avajaisten aikaan Edward alkoi valitella, että hänellä on kurkkuyskä. Kun lapsukainen vielä sattui nukkumaan huonosti, ja olemus ylipäänsä 85% ajasta muistutti sitä kuuluisaa nukkuneen rukousta, valitus upposi kuin veitsi pehmeään voihin. Edwardin raakkuessa aamulla "äiti, minä en halua mennä kouluun, minulla on kurkkuyskä", peittelin pojan takaisin sänkyyn. Kysyin tarvitseeko hän vaikka mehua, laitoin dvd:n pyörimään raukkaparkapotilaalle, ja soitin kouluun "Edward on sairaana". Edwardin sinnikkäästi jatkaessa kurkkuyskäjuttujaan palautimme pojan takaisin kouluun kahden päivän sairasloman jälkeen. Kurkkuyskä yhä vilisi jutuissa, joten aloimme pohtia, että pitäisikö poika käyttää lääkärissä. Koska neurologi oli syksyllä Edwardin suuhun "vuosihuollossa" kurkatessaan todennut, että Edwardilla on suussa aftoja/rakkuloita. Ja ne voivat levitä nieluun. Ja jos ne eivät sieltä itsekseen katoa, tarvitaan ehkä lääketieteen apuja. Olimme siis jo varaamassa lääkärille aikaa, kun kesken ruoanlaitto-operaation, kolmion katsellessa Nalle Puh elokuvaa satuin kuulemaan repliikin, joka oli aiemmin mennyt minulta täysin ohi. Repliikki oli "mutta Ihaa, sinulla on ilmiselvä tapaus kurkkuyskästä". Tämän jälkeen kävimme uudet keskustelut aiheesta; ei saa valehdella, että on sairaana, jos ei oikeasti ole. Enää emme ole kuulleet tarinoita kurkkuyskistä.

* Edward myös ymmärtää kauneuden päälle "voi äiti, mikä ihanan kaunis lamppu", oli ensimmäinen kommentti, kun ruokapöydän yläpuolelle oli ilmestynyt uusi kattovalaisin. Palkitsevaa, kun neljän miehen keskellä joku huomaa uudet "yksityiskohdat". Hän rakastaa pitää huolta lähimmäisistään;  kun olen flunssaisena, kaksi vuorokautta tauottomasti yskinyt, Edward laittaa peiton päälleni sohvalla, ja toteaa "äiti, sinulla taitaa olla vähän yskä, lepää nyt". Edward myös osaa antaa viisaita elämänohjeita, kuten "äiti lepää, älä siivoa", kun näkee että imurin johtoa viritellään pistorasiaan. Tietäen, että jos toteutan siivousaikeeni, edessä on hänen osaltaan lelujen lattialta poimimis-urakka. Kun imuri alkaa hurruttaa, Edward aloittaa kiltisti keräämisurakan. Nautitaan siitä. Luultavasti jossain vaiheessa tulemme kohtaamaan todellisempaakin vastarintaa, kuin uhkaukset siitä kuinka iltapalajogurtit heitetään auton päälle. Lääkäriasemalle heitetään kivi. Tai että isi on typerä, ja Edward on kissa, joka raapii isiä. Näin epäilisin.

P.S tällä hetkellä plakkarissa yhä yksi Linnareissu, yksi peruuntunut hammaslääkärireissu. Ja neljä soittoa Linnaan. Eli, normitahti päällä so far.